Ministeri Wille Rydman Hämeenkadun Abrossa

Tänään saimme kuulla loistavia mietteitä ja kommentteja ministeri Wille Rydmanilta, joka vieraili Tampereen Hämeenkadun Abrossa.

Myös uutisrintamalta saatiin hienoja tietoja: Perussuomalaisten kannatuskyselyn tuloksessa olemme nyt hienosti sijalla kaksi.

Pienestä sateesta huolimatta väkeä riitti ja tarjottavat maistuivat.

Kansanedustajaehdokas Janne Ojala – Pirkanmaa jutteli Hämeenkadulla tulevien äänestäjien kanssa päivän polttavista aiheista, kuten taloudesta, turvallisuudesta ja toimeentulosta.

Talouden suunta on kääntynyt ylöspäin, ja usko tulevaisuuteen näyttää pitkästä aikaa valoisammalta.

Pirkanmaa on vahvana teknologiateollisuuden alueena hyötynyt kasvaneesta tilauskannasta ja vahvistanut asemaansa.

Katso myös päivän video kuvagalleriasta 🌼

Samankaltaiset artikkelit

  • Portti Työelämään 2026 tapahtuma

    Tammikuun 20pv sain olla mukana TAMK Portti Työelämään tapahtumassa esittelemässä AGCO Power mahdollisuuksia opiskelijoille. On hienoa jutella nuorten aikuisten kanssa ja huomata jälleen miten fiksuja he ovat. Muistui mieleen aika, kun opiskelin Insinööriksi samaisessa koulussa. Näillä nuorilla on elämä edessä ja maailma avoin. Onnea tulevaan

  • Ensimmäinen Aluevaltuusto kausi

    Ensimmäinen aluevaltuusto kausi on päättynyt ja uusi aluevaltuusto aloittaa toimintansa kaudelle 2025 – 2029. Sain toimia ensimmäisen kauden varavaltuutettuna ja siten pääsin myös mukaan valtuuston kokouksiin, varsinaisen valtuutetun ollessa estynyt. Varsinainen edustuspaikka minulla oli monipalveluvaliokunnassa, jossa teimme selvitystyötä ja annoimme mietintöjä hyvinvointialueen valtuustolle ja hallitukselle päätöksenteon tueksi. Linkit valiokunnan mietintöihin löytyy tästä julkaisusta. Kiitän kaikkia…

  • Uuden valtuuston 2025 – 2029 ensimäinen kokous.

    Uuden valtuuston 2025 – 2029 ensimäinen kokous on nyt käyty. Tulin valituksi Kihniön kunta – kunnanhallituksen varapuheenjohtajaksi – Sisä-Suomen poliisilaitoksen poliisin neuvottelukuntaan. Kiitän äänestäjiäni luottamuksesta

  • Uusi luottamustehtävä

    Uusi luottamustehtävä. Saskyn koulutuskuntayhtymän yhtymähallituksen jäsen. Ensimmäinen kokous tällä uudella kokoonpanolla oli tänään. Erittäin mielenkiintoinen avauskokous. Tästä se lähtee tutustuminen koulutuksen kuvioihin.